Silmälasit biohajoavasta muovista
Bio Bio on tanskalainen yritys, jonka tavoitteena on tarjota ympäristöä säästäviä silmälasikehyksiä kaikille ihmisille, yksinkertaisella ja vastuullisella tavalla. Bio Bio haluaa tuoda kestävät ja laadukkaat silmälasit entistä useamman ihmisen ulottuville. Tarkoitus on saada aikaan myönteisiä muutoksia silmälasiteollisuudessa. Kaikki Bio Bio mallit ovat käsintehtyjä luonnollisista ja biohajoavista materiaaleista.

Kuinka Bio Bio- kehykset huomioivat ympäristövaikutukset?
Sanotaan, että keskimääräinen silmälasien käyttäjä vaihtaa silmälasit joka kolmas vuosi. Tästä huolimatta useimmat silmälasimerkit lanseeraavat uusia mallistoja yli neljä kertaa vuodessa. Lukuisat kokoelmat ja suuri määrä tyylejä johtavat ylituotantoon ja kasvavaan varastoon. Tämä vuorostaan johtaa korkeisiin katteisiin, myymättömien tuotteiden kustannusten kattamiseksi.
Bio Bio perustettiin reaktiona tähän. Tarjoamalla yhtä kestävää mallistoa, muutamaa aikaa kestävää muotoa ja niistä montaa eri kokoa ja väriä, vältytään ylituotannolta, kasvavista varastoista ja korkeista hinnoista. Kestävä kehitys on enemmän kuin ympäristöystävällisten materiaalien käyttöä. Se tarkoittaa myös silmälasien suunnittelun ja tuotannon uudelleen miettimistä ja ihmisten innostamista tekemään parempia valintoja.

Mikä ihmeen bioasetaatti?
Bioasetaatti on ympäristöystävällinen versio muovista, joka on valmistettu ilman raakaöljyä ja joka hajoaa biologisesti vain 115 päivässä. M49-bioasetaatin valmistuksessa käytetään puumassaa ja kasviperäistä pehmitintä. Tämä tarkoittaa sitä että materiaali koostuu pääasiassa uusiutuvista lähteistä peräisin olevista materiaaleista. M49:n valmistukseen käytetty selluloosa-asetaatti on peräisin puusta, jonka viljely ja korjuu hoidetaan Forest Stewardship Councilin (FSC) ohjeiden mukaisesti.

Bio Bio-better than basic
YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN
100 % kokoelmastamme on valmistettu käsin biohajoavasta italialaisesta Mazzucchelli-bioasetaatista.
LAADUKAS
Laadukas materiaali takaa mukavan käyttökokemuksen. Lasten malleissa on joustavat kumiset aisanpäät, parempaa istuvuutta ja pitoa varten.
TURVALLINEN
Kaikki Bio Bio-tuotteet ovat CE-merkittyjä ja täyttävät EU:n asettamat vaatimukset turvallisuuden, terveyden ja ympäristön osalta.
DESIGN
Kaikki Bio Bio-kehykset on suunniteltu Kööpenhaminassa.
TAKUU
Tarjoamme kaikille Bio Bio- kehyksillemme kahden vuoden tuotetakuun.
100 % UV-SUOJA.
Bio Bio- aurinkoklipeissä on 100 % UVA/B-suoja sekä kovapinnoite, joka suojaa naarmuuntumiselta.